lauantai 18. marraskuuta 2017

Syyslomaillen

Lokakuun loppupuolella oli kouluissa syyslomaviikko. Suuntasin kahsen lapseni kanssa ensin Rovaniemelle esikoistyttären uuteen kotiin. Kauniilta paikalta olivatkin kodin ostaneet. Talon takaa tontti laskeutui pientä jokea kohden. Kävin yhtenä aurinkoisena aamunan kävelemässä rannalla. Telkän pönttö näkyy olohuoneen ikkunastakin, joten jos siihen elämää tulee, niin varmasti kiva seurata poikasten kasvamista. 



Edellisenä yönä oli ollut useita asteita pakkasta. Suvantopaikalla oli jo vesi ehtinyt jäätyä riitteiseksi.


12-vuotias poikani oli ensimmäistä kertaa Rovaniemellä. Halusimme näyttää hänelle kaupunkia "korkeammalta", joten lähdimme Ounasvaaran nuotio- ja näköalatornille. Mukana ollut koira vartosi makupaloja nuotiopaikalla.



Olikohan jotakuta kosittu näköalatornissa? Ainakin kivistä tehty kuvio teksteineen antaa niin ymmärtää.


Polulta autolle palatessa pääsimme lähelle "cityporoja". Poika, joka oli alkumatkasta tivannut "ettei täällä ole mitään nähtävää ja eikä minusta ainakaan mitään lapinpoikaa tule", oli lopulta jäädä porojen seuralaiseksi pitemmäksi aikaa. Pojan toinen nimi on "Aslak" ja hän on saanut pienestä lähtien kuulla olevansa lapinpoika. Porokohtaamisen jälkeen hän yhtäkkiä tuumasikin olevansa sittenkin lapinpoika. Ihastui niin kovasti eläimiin ja siihen luontoon, johon jo Rovaniemellä pääsi tutustumaan. Lopulta kotimatkalla jo vaati, että "miksi pitää mennä kotiin, eikö voitaisi muuttaa Lappiin."

Toisena lomapäivänä lähdimme etsimään Kivitaipaleen kylän lintutornia. Löytyihän se lopulta, kun ensin seikkailimme vanhalla peltoaukealla. 


Kosteikkoa näkyi pitkälle, liekö paikalla ollut joskus järvi, joka on päässyt ajan saatossa kuivahtamaan? Uskon, että keväällä tällä paikalla näkee monenlaisia lintuja. Olosuhteet ainakin ovat otolliset.

Lomaviikon torstaina jätin mukanani olleet kaksi lasta siskonsa luokse ja jatkoin itsekseni matkaa Inaria kohti. Lomakertomus siis vielä jatkuu.

perjantai 3. marraskuuta 2017

Sudenpentujen leirillä

Lokakuun alkupuolella kävin sudenpentulauman kanssa kalastusleirillä Puolangalla. Sattui mitä mainioimmat keliolosuhteet. Järvenselkä oli koko viikonlopun ajan peilityyni. Ruska-aikakin oli parhaimmillaan. Leiristä jäi erittäin positiiviset muistot itse kullekin, vaikka kalasaaliit jäivätkin pieniksi. 


Kävimme myös pienellä päiväretkellä Hepokönkään putouksella. Meinasi olla tekemistä, että sain kymmenhenkisen ryhmän pysymään polulla. Intoa ja seikkailunhalua olisi riittänyt enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi mukana oli pari auttavaa aikuista eikä lopulta tarvinnut ketään noukkia koskesta. 


Senverran vaikuttava kokemus oli kaikille, myös itseni mukaanlukien, että päätimme vielä ottaa myöhemmin ohjelmaan patikointikierroksen luontopolulle Hepokönkään maastoon. On ilo vetää näin innokasta sudenpentulaumaa. 

torstai 28. syyskuuta 2017

Pieniä pyrähdyksiä metsään

Syyskausi on kiireisintä työaikaani. Työn kuvaan kuuluu myös pienet pyrähdykset metsään. Vaikka työ mielessä siellä olenkin liikkunut, niin koskaan ei kuitenkaan ole niin kiire ollut, ettenkö olisi ehtinyt muutamia kuviakin ottamaan. 





Tämän viikon puheenaihe ainakin Oulun seudulla on ollut sankka sumu. Useamman päivän ajan on maisemat olleet maagiset. Sumussa on jotain rauhoittavaa samoin kuin ruskan väreissä. Tänä syksynä sitä ei ole tarvinnut lähteä kauemmaksi katsomaan, sillä paikallinen ruskakin on lempeän värikäs. Syksy on minulle rakkain vuodenaika, ehkä juuri luonnon värien kauneuden vuoksi. 



Sumun lisäksi maisemaa elävöittivät havukasvien seitit, joihin kosteus oli tarttunut pisaroiksi. Runollisen kaunista.