keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Blogi hiljenee

Aika muuttuu ja tavat niiden mukana. Blogiin ei ole tullut kirjoiteltua eikä myöskään toisten blogeja luettua. Tämän päivän somealusta itsellekin on muodostunut Instagramiin. Luettavaa ja katsottavaa blogeissa olisi paljon. Enää harvoin tulee käynnistettyä tietokonetta ja älyluurilla blogien lukeminen on aika hankalaa. Niinpä käytetyimmät sovelluksetkin ovat vaihtuneet älyluuriversioihin. Instagramia selailee nopeammin. Niinpä jätän kirjoittamisen täällä ja vinkkaan teitä seuraajiksi tililleni VeeKoo.

Hyvää Kesää 



keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Joulumuistoja

Joulun ajan vietimme Rovaniemellä. Puitteet perinteiseen joulutunnelmaan olivat kohdallaan. Lunta riitti ja pakkanen paukkui talon nurkissa. 




Joulupäivänä kävin kävelylenkillä tyttären koiran kanssa. Lenkin varrella kuvasin aution näköistä vanhaa hirsitaloa. Huurteiset puut tekivät talvisesta idyllistä täydellisen. 

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Lakselv

Inarilaisella ystävälläni oli suunnitelma, jonka toteutimme. Olen aina haaveillut matkasta Norjaan. Vaikka tämä oli vain päivän kestävä pikamatka, sain reissulta niin paljon, ettei sanat eivätkä kuvatkaan riitä sitä kertomaan. Tässä kuitenkin päivän reissutarinaa vänkärin paikalta ja parkkipaikoilta kuvaten. 

Horisontissa ensimmäinen aavistus tulossa olevasta.

 Maisemassa ei lokakuun lopussa värejä juurikaan ollut. Siitä huolimatta haukoin henkeä ihastuksesta. Olen aina rakastanut karuuttakin. Lumiset tunturihuiput tuovat maisemaan hohtonsa, jota piti lopulta pysähtyä tien vierelle kuvaamaan. Onneksi kuskina ollut ystäväni, joka on kulkenut vuosien varrella kenties satoja kertoja tämän matkan, on sanojensa mukaan joka kerta tästä näystä yhtä ihastuksissaan kuin minä ensikertalaisena. Niinpä hän ymmärsi oitis, miksi huokailin useamaan kertaan "VAU".

Tie poukkoili samanlaisen maiseman keskellä pitkän matkaa. Tunturijono lähestyi hetki hetkeltä. Tuntui niin uskomattomalta, että vuosien haaveilun jälkeen olin vihdoin tässä maisemassa.

Lopulta olimme määränpäässä. Paikassa, jonka ystäväni kertoi olevansa hänen sielunsa maisema. Se oli helppo uskoa. Jos missään, niin täällä sydän ja mieli lepää. Lokakuun lopun vilpoinen tuuli kävi vaatetuksen läpi iholle. Siitä huolimatta kaikki oli täydellistä. Olimme perillä Lakselvissa.






Voin vain kuvitella, kuinka pysähdyttävä kokemus olisi olla täällä lämpimänä kesäpäivänä, tai auringonlaskun kultaamassa hetkessä. 




Söimme eväät ja lähdimme paluumatkalle. Matkalla vielä kuvasin kaksi kirkkoa, joita olen tykännyt reissuillani muutoinkin kuvata. 




Sellainen kipinä päivän reissusta jäi, ettei todellakaan jää viimeiseksi vierailuksi paikkakunnalla. Sydän jäi sykkimään Norjalle.