tiistai 28. huhtikuuta 2015

Aamulenkillä

Kevätauringon paistaessa sen vihdoin toteutuin: kävin kameran kanssa kävelyllä lähikuntoradalla. Pieneen jokeen on tehty tarkoituksella koski, josta näin keväisin vielä virtaus näkyy. Kesäisin vesi laskee niin paljon, että melkein pohja näkyy. 

Pajunkissojen kevät on edennyt pölytysvaiheeseen. 
Ilahduin suuresti joen varteen laitetusta linnunpöntöstä. Mielenkiinnolla jään seuraamaan, mikä lintu tämän kodikseen valtaa. Vielä ei näkynyt minkäänlaista liikettä, vaikka monenlaista viserrystä joen varrella kuulikin. 
Tuomen kukintaan ei ole enää pitkä matka. 
Rusakko säikäytti minut - tai toisinpäin.  
Kuntorata kulkee noin 2km joen varrella.  

Kääpä koivun rungossa. 

Lenkkeily virkisti niin mieltä kuin kehoakin. Lupasin itselleni, että otan lenkkeilyn taas tavaksi. Nyt se on jäänyt pitkäksi aikaa muiden asioiden "jalkoihin", jonka vuoksi mieli on ollut alamaissa ja (juoksu)kuntokin on päässyt repsahtamaan. Olen joutunut sellaiseen oravanpyörään, jossa omille tärkeille asioille ei ole ollut riittävästi tilaa. Haluan päästä sieltä pois ja tehdä hyvinvointini eteen töitä. Tämä on hyvä alku. 

1 kommentti:

  1. Hienoja keväisiä kuvia, kääpät ovat mielenkiintoisia

    VastaaPoista

Kommentit tervetulleita. Tarkistan kuitenkin kaikki kommentit ennen julkaisua.