sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kevättä

Kevään etenemistä on ilo seurata. Olisi ilo tuntea myös kaikki muuttolinnut, tai edes iso osa niistä. Viime viikolla kävin pitkän pyörälenkin. Lintubongarit ovat tuttu näky näillä main, sillä peltoaukeat ovat tunnettuja mm. kurkien, hanhien ja joutsenien välilaskupaikkoina. Lenkin varrella minut pysäytti eräs bongari, joka kyseli, olinko tavannut neitokurkea. Ilmeisesti sellainen harvinaisuus oli pelloilta bongattu. Valitettavasti jouduin vastaamaan: "En tiedä, en tunne koko lintua". Kasveja tunnen paremmin, vaikkakin tämä krookus kasvaa ihan istutettuna puutarhassa. Toivottavasti pääsisin lähipäivien aikana kameran kanssa tutkimusretkelle. Kuvattavaa kyllä olisi. 


P.S. Tein eilen yhden "liikkeen", jota olen harkinnut jo pitkään: lupauduin partio-ohjaajaksi. Olen lapsesta asti halunnut olla partiolainen, mutta sitä haavetta en saanut lapsena toteuttaa. Nyt on sen aika. Odotan suurella innolla ensi syksyä, kun pääsen harrastuksessa koulutuksen kautta tositoimiin. Uskon, että partiolaisuus tuo paljon mukanaan sellaista, mitä arvostan jo nyt. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita. Tarkistan kuitenkin kaikki kommentit ennen julkaisua.