maanantai 4. toukokuuta 2015

Hirvinevalla

Vapunpäivän retki suuntautui Hirvinevan lintujärvelle. Opastekyltit olivat talvihuollossa, joten jäi arvoitukseksi, mitä tyhjät kylttipidikkeet ja numeroinnit olisivat tarkoittaneet. Päivä oli osittain aurinkoinen, mutta todella tuulinen. Lintutornilla ei kauaan tarennut kiikaroida, eikä vesilintujakaan myrskyisessä kelissä paljoa näkynyt.






Luontopolku oli rakennettu koko matkaltaan pitkospuista. Polku kulki niemekkeiden päällä ja siltoja oli useampia. Polun varrella oli kylttejä numeroineen, mutta nyt niiden sanoma jäi arvoitukseksi. 






 Matka loppui kesken. Olisin mielelläni kiertänyt vaikka koko pienen järven.



Polun varresta löysin sulan. Kuvailin sitä myöhempää käyttöä varten. Jonain päivänä tämäkin kuva saanee uuden tarkoituksen kirjoittamani kuvarunon taustana. 
Retken lopuksi makkaranpaistoon parkkipaikalla olleeseen kotaan. Tuuli vinkui nurkkapielissä ja hiilloksen hiipuessa alkoi satamaan. "Sateen edellä tuulee", niin piti vanhan kansan sanonta tälläkin kertaa paikkansa. Mukava retki säätilasta huolimatta.


4 kommenttia:

  1. Onko Hirvineva se suoalue tien varrella kun tullaan Kuusamosta Ouluun päin? Ainakin vettä on ollut runsaasti. Hienot evästely- ja tulistelupaikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirvinevan lintujärvi on Limingasta Ylivieskan suuntaan. Paikka on muutaman kilometrin päässä päätieltä. Tässä vielä opastelinkki:
      http://www.vapo.fi/turvetuotantoavastuullisesti/ymp%C3%A4rist%C3%B6kohteet/hirvineva

      Poista
  2. Nämä lintujärvet ovat hienoja paikkoja, sielu lepää näissä. Olen itse ollut kerran Kurjenrahkassa, upea paikka, mutta hieman liian kaukana autottomalle http://www.luontoon.fi/kurjenrahka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan uutta oli minulle käytä tällaisella "tehdyllä" lintujärvellä. Aika luonnollisen oloiseksi paikka oli kuitenkin saatu. Se vain harmitti, että kuvaamiset jäivät tuulisen kelin vuoksi vähäisiksi,mutta jospa toisella kertaa olisi parempi tuuri.

      Poista

Kommentit tervetulleita. Tarkistan kuitenkin kaikki kommentit ennen julkaisua.