keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Soutaen Kemijoella

15.7 suuntana oli Savukoski ja Samperin Savotta. Matka Kuusamosta alkoi viileässä ja tihkusateisessa kelissä. Saavuttuamme Savukoskelle, ilma oli hivenen lämpimämpi, jopa 12 astetta, mutta sadekuurojen uhka väijyi hotellin yllä. Saimme huoneen, josta näköala oli joelle. Iltaa kohti ilma selkeni ja joki näytti parhaimmat puolensa. Ei tätä ollut uskoa todeksi, että keli muuttui masentavan harmaasta kauniiksi auringonpaisteiseksi keliksi. Odotus kihelmöi koko keholla. Ehkä saisimme sittenkin hyvät soutukelit.
Rannalla oli vasta yksi vene. Tällä ei matkaan lähdettäisi, mutta menosuunta on kuitenkin oikea. Lähtö starttaisi seuraavana päivänä. Toista kertaa soutuun osallistuvana en jännittänyt oikeastaan  muutakuin sitä, minkälaisissa keliolosuhteissa saisimme matkaa tehdä. Kastuisimmeko matkalla? 

Samperin Savotan rannalla oli komea rantasauna ja kukkivia kissankelloja.



Torstaina saapuivat kirkkoveneet. Hetken aikaa pyörittelin silmiäni. Ihmettelin, kun rannalla oli vain 3 venettä. Kyselin järjestäjiltä asiasta. Tänä vuonna oli käynyt kato osallistujissa. Kun olin edellisen kerran soututapahtumassa pari vuotta sitten, veneitä oli kymmenkunta ja lisäksi useita melojia, vuosi takaperinkin veneitä oli ollut 9. Tällä kertaa oli vain 3 kirkkovenettä ja yksi kahden hengen seurue kulki omalla paatillaan osan matkaa. Vähällä osallistujamäärällä on kuitenkin toinen puoli; se, että nyt pääsi paremmin tutustumaan toistenkin venekuntien jäseniin. 

Ensimmäisen illan osuudet ovat kaikkein parhaimmat. Joki on vielä kapeahko ja vedenpinta pääsee paikka paikoin olemaan täysin tyyni. Kipparimme pysäytti veneen tällaiseen paikkaan ja kehoitti nauttimaan maisemasta. Kahta kertaa ei tarvinnut käskeä. 

Saavuimme ensimmäiseen yöpaikkaan, Kaikurantaan, auringonpaisteisessa ja tyynessä kelissä. Yöpyminen tapahtui teltoissa. Meillä oli oma kahden hengen teltta mukana, joka osottautui ihan liian ahtaaksi kahdelle aikuiselle. Tavaratilaa ei ollut lainkaan. Onneksi siinä tarvitsi nukkua vain yksi yö. (Uusi teltta onkin ostoslistalla... )

Otin tällä kertaa soutumatkalta tosi vähän kuvia. Ne muutamat, mitkä on soudun aikana kuvattu, on kännykkäkuvia. Miesystäväni kuvasi kamerallani rannalta. Kiitos niistä hänelle.... Toisen yön majapaikka oli Pyhätunturilla mökkimajoituksessa. Ehdimme illansuussa käydä pienen lenkin maisemia katselemassa. Miesystävälleni nämä maisemat olivat uutta, minulle monta kertaa koluttuja ja aina yhtä rakkaita. Pitkällä emme käyneet, sillä raskas päivä vaati osansa ja sauna odotti reissaajia. 




Lauantaiaamun aamupala oli järjestetty kauniille paikalle. Viimeisen soutupäivän urakkaan jaksoi hyvin lähteä kunnollisten yöunien ja maittavan aamupalan jälkeen. Maisema kruunasi aamun tunnelman.



110 km soutua on takana. Saavuimme Kemijärven satamaan lauantaina kauniissa auringonpaisteessa. Matkan aikana ainoastaan yksi sadekuuro oli kastella soutajat. Senkin sateen altaa pääsimme soutamalla pois. Illan ohjelmassa oli vielä kolmen lajin illallinen Villi Ruoka-teemalla. Sama teema oli jokaisella aterialla. Reissu oli mieleenpainuva, mutta aika todennäköistä on, etten ihan vähään aikaan soutamaan lähde, sillä pitäähän sitä kokeilla joskus muutakin... 

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Myllykoskella

Loman yhtenä kohteena oli Myllykoski. Tuo monille tutuksi tullut paikka Pienen Karhunkierroksen varrella. Väkeä oli liikkeellä runsaasti, mutta kylmä keli oli hävittänyt sääsket. Niitä olisi lämpimänä kesäpäivänä ollut kiusaksi asti, nyt säätila pysytteli 8-10 asteen välillä eikä sääskistä ollut haittaa. Jos olisin ollut retkelläni yksin, olisin kiertänyt koko Pienen Karhunkierroksen, mutta nyt piti kaverin takia tyytyä vain kävelyyn Myllykoskelle ja takaisin p-paikalle. Hyvä mieli jäi kuitenkin tästäkin.













Polun varrelta bongasin taas kukan, jota en tunnistanut. Kiitos Seitalle tunnistusavusta.
Isotalvikki


Vanamoja näkyi täälläkin runsaasti. Niistä sain otettua paljon kuvia.
Tämä kukkanen kasvoi niin vaikeassa paikassa, etten saanut siitä kunnollista kuvaa. Olisi pitänyt pystyä kumartumaan, mutta sellaiseen en sateen kastelemalla kalliolla uskaltanut. Tunnetko tämän? Kiitos Kirlah tunnistuksesta.
Tähtitalvikki
Pilvipoutainen päivä antoi väliin auringonpaistetta. Palatessamme p-paikalle, aurinko alkoi paistamaan oikein kunnolla. Vielä poistullessamme järvi peilasi kuitenkin tyyneltä pinnaltaan runsaita pilvikerroksia. Ei uskoisi heinäkuun keliksi, ellei tietäisi niin olevan. 



Matkakertomus vielä jatkuu... 

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Havaintoja Rukalta

Heinäkuun viikko alkoi koleana. Matkakohteena oli parin päivän ajan Rukan maastot. Lämpöasteet pyörivät 8-12 asteen välissä, ei tuntunut ollenkaan keskikesältä. Se hyvä puoli kylmässä kelissä oli, että sääskiltä melkein välttyi. Niitä oli vuodenaikaan nähden liikkeellä todella vähän. Sen sijaan poroja näkyi paljon. Päätin jo ennen reissua, että haluan tarkkailla ympäristöä nyt erityisesti kasvien osalta. Olen monta kertaa ihastellut mm. Seitan blogia, jossa kasvikuvia lajinimineen näkyy paljon. Kukkaihmisenä tunnen paljon leikkokukkia ja sitä myötä kiinnostus luonnonkukkien tunnistamiseen on luontevaa. Siinä haluan kehittyä ja siihen ei ole oikoteitä. Luonnossa liikkuessa ja kasveja tutkiessa oppii kaikkein parhaiten. 



Vuokramökin edustalla katseeni kiinnittyi sammalikkoon. Mietin, voiko tämä olla todellista?!? Olen "metsästänyt" Vanamoa kotipuolen metsiköistä ja muuallakin luonnossa liikkuessa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun kohtasin Vanamon OIKEASTI. Kohtaamisemme oli herkkä ja tunteikas. Myönnän liikuttuneeni tuon keijumaisen kukan löytämisestä. Sittemmin näin reissun aikana vanamoja paljonkin, niitä tuntui olevan Koillismaalla ja Itä-Lapin alueella todella runsaasti. En jättänyt tilaisuutta käyttämättä, vaan kuvasin keijukukkasia "monen vuoden tarpeisiin".  
Vanamo



Ruohokanukkaa olen tavannut aikaisemminkin. Nyt en heti muistanut sen nimeä, mutta selaus Seitablogin sivustolle ja sieltähän se nimi löytyi. Kiitos siis sinne suuntaan. 
Ruohokanukka



Sitten katse osui kukkaan, jota en ollut koskaan tavannut. Ajatuksissani raksutti kuitenkin leikko- ja ruukkukukkanakin käytetty orkidea. Tämä saattaisi olla samaa sukua.... Hmm. Kämmekkä, Orchidaceae-sukua, ehkäpä. Näin ajattelin ja tarkastuskierros taas tuttuun blogiin. Nyt en sitten ole ihan satavarma, että onko tämä Maariankämmekkä. Siihen loppupäätelmään itse tulin. 

Maariankämmekkä



Kämmekän jälkeen palailimme takaisin autolle. Juhannuskallion juurella auto näytti pieneltä. En olisi alhaalla kävellessä uskonut, että löydän hetken päästä itseni kallion päältä. 


Korkeuseroa on vaikea täysin hahmottaa valokuvasta. Tarpeeksi paljon sitä kuitenkin oli, ainakin korkeanpaikankammoiselle.



 Aurinkokin pilkahti hetken aikaa pilvien raosta, raidoittaen säteillään vaarojen rinteitä.



Juhannuskalliolle menevän polun notkelmapaikasta löytyi lisää kämmeköitä. Nämä olivat jo kukinnalla parhaimmillaan, toisin kuin rinteen alla kasvanut ainokainen yksilö, joka oli vasta aloittamassa kukintaansa. Kauniita kukkasia ovat, joihin rakastuin ensisilmäyksellä.


Valkoisten villakukkien mättäitä näkyi melkein joka mutkan takana. Tokihan tupasvillaakin piti kuvata ja kaunishan tämäkin on. Edit. Kiitos tarkennuksesta Seitan blogiin. Tämä onkin töppövilla.

Töppövilla



Mökille palatessa bongasin vielä punertavan kukkasen. Katsoin sitä ensisilmäyksellä samaksi kukaksi kuin aikaisemmin tapaamani kämmekkä. Siksi en jäänyt sitä tarkemmin tutkimaan. Vasta kotona huomasin, että tässä onkin erilaiset lehdet. Eihän tämä ollutkaan sama kukka. Tunnistustehtävä siis tiedossa... 

Lettokirkiruoho

Rukan rinteiden kiertely jäi lyhyeen. Keliolosuhteet olivat senverran vilpoiset ja sateen uhka oli suuri, etten lähtenyt Valtavaaran polkua kiertämään. Kävelin mökiltä Juhannuskalliolle vielä toistamiseen, kun mies jäi nukkumaan, mutta sadekuuro kasteli lenkkeilijän paluumatkalla. Toisaalta jäi harmittamaan, mutta toisaalta: kävimme miehen kanssa yhdessä Myllykoskella. Siitä kirjoitan oman postauksen. Matkakertomus siis jatkuu...