sunnuntai 2. elokuuta 2015

Visiitillä Kuopiossa

Toisen lomaviikon käyntikohteena oli Kuopio, jossa viihdyimme pari yötä. Ulkoiluilmaa ei ollut nimeksikään, sillä vettä tuli lähes taukoamatta. Pienellä lenkillä ehti Kallaveden rannalla käydä, kun jo tuli kiire suojaan. Ehdin ennen kastumista kuvata kellokukkia, joita en ole aiemmin nähnyt. Oletettavasti nämä ovat vuohenkelloja. Valkoiset kasvoivat samassa ryppäässä sinisten kanssa.




Lähtöpäivänä poikkesimme Puijon torniin. Söimme siellä maittavan päivällisen ja lähdimme sen jälkeen kotimatkalle; tuliaiset mukanamme. 
Muutama päivä kotiintulon jälkeen aloin tuunaamaan tuliaista uuteen käyttötarkoitukseen. Miesystävän apua tarvitsin vain kattilankannattamien kiinnitysreikien poraamiseen. Tällainen siitä tuli, toivottavasti on vielä kovastikin tarpeellinen kapistus. 



3 kommenttia:

  1. Kukan muodon perusteella veikkaisin kurjenkelloa. Risukeitin on kätevä. Harmi vain, että se vie retkirepussa niin paljon tilaa. Olenkin käyttänyt sitä enempi melontaretkillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutkailin vuohenkellon ja kurjenkellon eroja. Minusta tuo valkoinen ja ensimmäiset violetit ovat vuohenkelloja, sillä kukkavanat kasvoivat samalla puolen vartta ja olivat selkeästi nuokkuvia. Alemmat violettikukkaiset kasvoivat vähän kauempana omassa ryhmässään ja ne saattavat todellakin olla kurjenkelloja. Kasvutavan erilaisuuden huomasin vasta kotona kuvia katsoessa.

      Poista
  2. Hieno risukeitin. Upeita kuvia sulla täällä ♥

    VastaaPoista

Kommentit tervetulleita. Tarkistan kuitenkin kaikki kommentit ennen julkaisua.