keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Lysthinpiossa Luostholla

Nii se mies sano, että mennään lysthinpittoon Luostholle. Ja myöhän mentiin. Ihmeteltiin lumen määrää ja ihasteltiin hyviä latuja (kun ei vaan meillä Lakeuden vähälumisilla pelloilla ole sellaisia latuja...) Ladulle pääsi suoraan mökin pihasta. Pitihän se tilaisuus hyväksi käyttää, vaikkei kumpikaan oo liiemmälti hiihetty. Nyt hiihettiin ja tykästyttiin Luoston latuihin siinä määrin, että tästä taitaa tulla tapa. Siis joka talvi Luostholle lysthinpittoon, hiihtämään. Hopukkaluoston mökkiosakkeessa yövyttiin. Siitä paikalta ensalkuun kolome kuvvaa. 



Ekaksi tehtiin hiihtoreissu Ametistikaivokselle, kilometrejä tuli hiiheltyä noin 10. Olihan sitä lunta ihan mahottomasti ja mie rakastuin jälleen siihen maisemaan. Toisena päivänä päätin rohkeasti kysäistä mieheltä, josko uskaltais kokeilla hiihtää pitemmän matkaa. Ja hän rohkeni. Niin myö lähettiin noin 18 kilometrin lenkille Luoston ympäri. Muuten hyvää meininki, mutta keli oli pikkasen plussan puolella ja meiän molempien suksien pohjaan alakoi lumi pakkautua. Suksia jouvuttiin putsamaan "miljoona kertaa". Ei oikein reippaasti matka edenny, mut myöhän päätettiin että reissu tehhään kun kerta lähettiinkin ja kun kerran ei matka vauhdikasta ollu, niin nautittiinpa siitäki eestä talvisesta tykkymaisemasta. Olikin, mistä nauttia.







Taas yks hetki, kun suksien pohjia oli putsailtu. Tulentekopuuhia ei harrastettu hiihtoreissuilla ollenkaan. Ei vaan viititty kantaa reppua eikä eväitä matkassa ja kun vieläpä teini-ikäinen poika mökillä ootteli, niin päätettiin jättää kokkauspuuhat mökkitouhuiksi.


Mutta rahaa oli varattu mukaan ja pysähyttiin Torvisen Majalle tuoreille munkkikahveille. Olihan ne vaan hyviä. Suosituksen voi muutenkin antaa kahvilan pitäjille. Niin ystävällistä palvelua ei monesta kahvilasta saakkaan. 




Kiva oli jatkaa sivakointia kahvittelun jälkeen, kun suksen pohjatki oli senverran kuivahtaneet, ettei uusi lumi enää tarttunutkaan pohjiin. Loppumatka (noin 8 km) saatiinkin hiihtää eikä vaan yrittää.


Seuraavana päivänä yritimme jälleen ladulle, jälleen vain todeten, ettei hiihdosta tule mitään. Koska meillä ei ollut luistovoiteita mukana, veimme  sukset voitelijan käsittelyyn. Annoimme sit yhden päivän lepoa hiihdosta itellekin. Kävimme ajelemassa Pyhätunturilla, aikomuksenamme syödä siellä maisemaravintolassa lounasta. Pettymys oli valtava, kun A la Carte- annoksien tekemistä olisi jouduttu odottamaan 3 tuntia. Ihmettelimme ääneen, miksi heidän nettisivuillaan ei ollut mainintaa asiasta? Vasta paikan päällä oli kellonajat, jolloin ruokien tekeminen alkaisi. Tosi töykeää palvelua sai muutenkin kyseisestä ravintolasta. Se toinen vaihtoehtoinen ruokapaikka oli sitten täpötäysi, joten palasimme takaisin Luostolle ja lähdimme kävellen katsomaan, pääsisimmekö Ukko-Luoston näköalapaikalle.

Emme päässeet kuin puoleen väliin rinnettä. Tai olisihan sitä uhkarohkea voinut kivuta ylemmäksikin. Olisi saanut olla sauvat mukana, sitten oltais rohjettu mekin ylös asti kiivetä. No, tyytyväisiä oltiin näkemäämme jo puolivälistäkin. Sattui vielä aurinkokin paistamaan sen iltapäivän ajan. Horisontissa siintää Pyhätunturin huiput. 







Viimeisenä kokonaisena lomapäivänä lähdimme jälleen suksille. Nyt luisti hyvin. Kiersimme Rykimäkeron lenkin, joka palatessa tuli taas Ametistikaivoksen ohi. Matkaa taisi tulla noin 16 km. Tällä lenkillä pääsimme ihastelemaan riekkoja lähietäisyydeltä. Onhan ne vaan komeita lintuja. 



Kaiken kaikkiaan, hyvä hiihtolomareissu. Meiän molempien sydämet jäi tykyttämään Luostolle. Mies tokaisi kotimatkalla, että niinkö tuo piti alkaa muuttolaatikoita kasaamaan ja alkaa suunnittelemaan pohjoiseen muuttoa. Kunpa se olisikin niin yksinkertaista, että voisi vaan lähteä. Me lähettäs.

1 kommentti:

  1. Luosto on hieno talvilomakohde, hyvät ladut ja kauniit maisemat.
    Minulla on vähän samanlainen kokemus mainitsemastasi Pyhätunturin ravintolasta.

    VastaaPoista

Kommentit tervetulleita. Tarkistan kuitenkin kaikki kommentit ennen julkaisua.