sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kotiseudun alkukesää

Vähälle ovat jääneet viime kuukausina hetket luonnon helmassa. Työkiireet tuntuvat vieneen kaiken ajan ja energian. Joskus on kuitenkin pakko irrottautua kiireestä ja vaan nauttia tutusta lähilenkkipolustakin ihan hissuksiin, lintujen lauluja kuunnellen ja luonnonkauneutta ihastellen. Alkukesästä kaikki on kaunista ja luonnon vihreys vihreämpää kuin loppukesästä. 





Menneellä viikolla irrottauduin työ- ja kotipihan kiireistä talkoohommiin paikallisen partioseuran "majalle". Mikäpä oli puuhailla leppoisasti lapsen kanssa ja käydä välillä kuuntelemassa ja katsomassa lähempää solisevaa puroa, jonne lapsilla ei ole lupa mennä ilman aikuista.  Leppoisa yhdessäolo samanhenkisten ihmisten seurassa piristää ja tuo takulla arkeen kaivattua vaihtelua. Puhumattakaan siitä, mitä tekee ihan pienikin hetki keskellä "ei mitään".  Kannatti lähteä, arki maistui taas paremmalta talkooillan jälkeen. 



keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Rinnekävelyllä

Vaikka kesä on jo ihan nurkan takana, julkaisen vielä viimeiset lumiset kuvat maaliskuiselta Luoston lomalta.  Kävimme näyttämässä mukana olleille teineille maisemia Ukko-Luoston rinteeltä.

Pieneksi sitä itsensä maisemassa tunsi.


Lumikengillä rinnettä nouseminen olisi ollut huomattavasti helpompaa, mutta ilman niitäkin nousu sujui, kun oli sauvat tukena. Pakkasta oli vain muutama aste, mutta mitä korkeammalle rinnettä nousi, sitä enemmän huomasi tuulen purevuuden.  

Seurueen nuorin kiipesi rinnettä korkeimmalle. Alaspäin tulikin sitten joutuisasti peppumäkeä.

Seuraavaa lomaa odotellessa tehdään töitä lähes ympäripyöreitä päiviä ja vain haaveillaan lomasta. Jospa sitä kuitenkin joskus ehtisi pieniä pyrähdyksiä ottaa ja "aikaa pysäyttää".

torstai 20. huhtikuuta 2017

Tikkalaavulla

Yksi päivä hiihtolomalla olikin pilvinen. Pidimme silloin lepopäivän hiihdosta ja kävimme kävelyllä lumikenkäreitillä. Sukseton matkalainenkin pääsi ihastelemaan maisemia. Reittiä pitkin olisi päässyt Torvisen latukahvilalle asti, mutta tyydyimme nousemaan polkua vain korkeimmalle kohdalle Luoston päälle ja palasimme sitten rinteen alaosassa olevalle laavulle. 





Laavulla tein makkaratulet ja nautimme eväät ennen mökille paluuta. 


tiistai 11. huhtikuuta 2017

Hiihtopäivä

Loman toisena päivänä lähdimme hiihtämään Ukko-Luoston ympäryslenkkiä, noin 18 km lenkki siitä tuli. Pakkasta oli muutama aste ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Täydellinen talvikeli. 

Takin taskuun varattiin setelirahaa, koska halusimme poiketa Torvisen Latukahvilassa. Ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Palvelu on ystävällistä ja vanhassa pirtissä on tunnelmaa, jollaista enää harvoin löytää. Tuoreet munkkikahvit maistuivat ja matka jatkui takaisin ladulle. 

Suksi luisti hyvin, mutte emme kiirehtineet ladulla. Pysähdyimme useaan otteeseen kuvailemaan tai vain ihastelemaan maisemia. Mieli lepäsi kiireettömyydessä. 


Naavaisen kuusen oksien välistä aurinko tervehti onnellisia hiihtäjiä.





Luosto näytti hiihtopäivänä kauneimman puolensa. 

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Lupaava loman alku

Siitä on jo reilu 3 viikkoa, kun ajelimme Sodankylän maisemiin. Lupaavalta näytti kelin suhteen loman alku. Kauniimpaa keliä ei voinut edes toivoa. 

Heti majoittumisen jälkeen lähdimme etsimään latua, joka ei lähtenytkään heti mökin takanurkalta niinkuin vuoden takaisella reissullamme oli (eri mökkikin nyt oli)... vaan jouduimme kävelemään jalkakäytävää ladulle lähes kilometrin matkan. Vähän se harmitti, muttei onneksi paljoa... Juuri ennen lomaa ostetut tuliterät karvapohjasukset pääsivät nyt tosikoitokseen. Sukset parhaimmillaan, keli täydellinen eikä ladussakaan ollut moittimista. Mikäs näissä tunnelmissa oli aloittaa melkein viikon mittaista hiihtolomaa. 

Lisää kuvia ja juttua tulossa seuraavassa postauksessa. 

tiistai 28. helmikuuta 2017

Latu merelle

"Niin meiän tuuria", tuumasi mies, kun lähdimme hiihtämään merelle. Edellinen päivä oli ollut aurinkoinen. Viikonlopun ohjelmaa miettiessä päätimme kuitenkin luottaa säätiedotukseen ja jättää hiihtoreissu sunnuntaille, jolle oli myös luvattu aurinkoista heti aamusta alkaen. Lauantain aurinkoinen päivä kului kaupunkiasioita hoidellessa. Kun sunnuntaiaamu sitten koitti, taivas olikin pilvessä eikä aurinkoista luvattu enää ennenkuin iltapäivän tunneille ja silloin meidän piti olla jo muualla. Emme kuitenkaan lannistuneet, vaan lähdimme ladulle, kun siitä kerran oli jo puhuttu. Reilun tunnin hiihdimme jäällä ja ennen kotimatkaa vielä istahdimme luontokeskuksen pihan nuotiopaikalle eväitä nauttimaan. Kun pääsimme kotiin, aurinko alkoi tulla esiin pilviverhon takaa ja todellakin loppupäivästä tuli täysin selkeä. Tietysti harmitti. "Niin meiän tuuria", jouduin jo itsekin totetamaan.  



Ensimmäinen kerta, kun Liminganlahden lintutornia katsoin mereltä päin. Kännykkäkuvia kaikki, siksi ei tämän selkeämpiä. Lintutorni kuvassa oikealla. Halusin samaan kuvaan myös ladun, siksi en enempiä zoomaillut. 

Jokohan ensi kerralla olisi tuuri meiänkin puolella? 

tiistai 21. helmikuuta 2017

Isolla Jäällä

Viime retkeni Liminganlahdelle jätti ajatuksen jäällä hiihtämisestä kytemään tosissaan. Vaihtelevat sääolot ovat vaan tämän talven aikana olleet todellakin vaihtelevat. Juuri kun on saatu lunta ja päästy nauttimaan hiihtokeleistä, tulee vesisateinen päivä, vie ladut ja liukastutta kulkutiet. Niinpä jouduimme unohtamaan jäällä hiihtämisen. Lähdimme kuitenkin katsomaan, miltä Vihiluodossa näyttäisi. Olisi siellä ainakin luontopolku, jos ei mitään muuta. No olihan siellä sitten muutakin. Kymmeniä ihmisiä ulkoilemassa, isoin osa luistellen, muutamat potkukelkoilla ja jokunen rohkea sukset jalassa. Tosin hiihtämisestä ei näyttänyt tulevan mitään. Jäällä päivää oli viettämässä myös useat rallin ystävät. Heillä näkyi olevansa oma ajoratansa etäämmällä ulkoilijoista. Retkiluistelurata oli vastikään avattu, mutta nyt oli tuuli päässyt kasaamaan lunta merkityn radan sileille jäille. Radan ulkopuolella oli lumesta vapaata jäätä paljon enemmän. Keli oli hyvä ulkoilupäiväksi. Vaikka olimme merellä, jossa tunnetusti aina tuulee, tuuli ei tuntunut ylipurevalta. Flunssaisina emme kuitenkaan viettäneet jäällä tuntitolkulla aikaa. Parisen tuntia käveleskelyä riitti ja sen päälle eväskahvien nauttiminen lämpimässä autossa. Vaikka meri lähellä onkin, isolla jäällä ulkoilu oli meille molemmille ensimmäinen kerta, muttei varmastikaan viimeinen. Eikä toive jäällä hiihtämisestä ole sammunut. Odotellaan vain sopivaa ajankohtaa siihenkin.






torstai 16. helmikuuta 2017

Hiljainen turistikohde

Joskus olen asettanut itselleni tavoitteen käydä pienillä päiväretkillä keskellä arkipäivää. Lähikohteita ei kovin montaa ole, mutta muutama on edelleen ollut käymättä. Edellisestä retkestä olikin jo aikaa. Liminganlahti on sopivan lähellä. Talvisydänaikaan paikalla ei ole vielä muuttolintuja, joten eipä ole bongareitakaan. Turistikohde oli kerrankin hiljainen. Päivä oli pilvinen, mutta iltapäiväksi oli jo luvattu aurinkoista. Mereltä kävi vinkkainen tuuli. Pakkasta ei ollut kuin muutama aste. 







Tuskailin jälleen kamerani kanssa. Kuinkahan monennen kerran jo mielessäni päätin, että olisi lähdettävä valokuvausoppiin. Harmitti nytkin, sillä olisin halunnut saada hyviä kuvia kauempana siintävistä meriheinäkasvustoista(kin). Jokin siinä askeettisessa kauneudessa silmääni miellytti.

Tuulessa huojuva koiranputken kukintokin olisi ollut kuvauksellinen. 



Aikani yritettyä napsia edes jonkinlaisia valokuvia, lähdin hakemaan autolta eväsrepun tarvikkeineen. Olin huomannut avonuotiopaikan lähempänä merta, joten suuntasin sinne. Latukone oli sujahtanut hetkeä aiemmin puiden välistä merelle. Jos olisi ollut sukset mukaan, olisin päässyt priimakuntoiselle ladulle ensimmäisenä. Vielä saman päivän aikana latua mainostettiin Facebookissa. Mieleen jäikin kytemään ajatus meren jäällä vietetystä hiihtopäivästä...


Kokkauspaikka oli hyvin tuulelta suojassa. Mukana oli risukeitin ja olinpa ottanut kuivia risujakin muovipussissa mukaan. Sain kahvivedet nopeasti valmiiksi. 

Omenalettujen paistoa varten mukana oli trangia. 


Vähän ennen kotiinlähtöä alkoi aurinko paistamaan. Olisi tehnyt mieli jäädä vielä kuvailemaan, mutta velvollisuudet kutsuivat. Samana päivänä auringonlaskun aikaan oli nähty upeita haloilmiöitä. Nyt se kaikki jäi näkemättä. Tosin nyt lohduttauduin sillä, että tuskinpa olisin osannut niistäkään kuvia ottaa. Ehkä sitten eläkeiässä on aikaa niin valokuvauskurssiin kuin kiireettömiin kuvausreissuihinkin.