torstai 20. huhtikuuta 2017

Tikkalaavulla

Yksi päivä hiihtolomalla olikin pilvinen. Pidimme silloin lepopäivän hiihdosta ja kävimme kävelyllä lumikenkäreitillä. Sukseton matkalainenkin pääsi ihastelemaan maisemia. Reittiä pitkin olisi päässyt Torvisen latukahvilalle asti, mutta tyydyimme nousemaan polkua vain korkeimmalle kohdalle Luoston päälle ja palasimme sitten rinteen alaosassa olevalle laavulle. 





Laavulla tein makkaratulet ja nautimme eväät ennen mökille paluuta. 


tiistai 11. huhtikuuta 2017

Hiihtopäivä

Loman toisena päivänä lähdimme hiihtämään Ukko-Luoston ympäryslenkkiä, noin 18 km lenkki siitä tuli. Pakkasta oli muutama aste ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Täydellinen talvikeli. 

Takin taskuun varattiin setelirahaa, koska halusimme poiketa Torvisen Latukahvilassa. Ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Palvelu on ystävällistä ja vanhassa pirtissä on tunnelmaa, jollaista enää harvoin löytää. Tuoreet munkkikahvit maistuivat ja matka jatkui takaisin ladulle. 

Suksi luisti hyvin, mutte emme kiirehtineet ladulla. Pysähdyimme useaan otteeseen kuvailemaan tai vain ihastelemaan maisemia. Mieli lepäsi kiireettömyydessä. 


Naavaisen kuusen oksien välistä aurinko tervehti onnellisia hiihtäjiä.





Luosto näytti hiihtopäivänä kauneimman puolensa.