sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kotiseudun alkukesää

Vähälle ovat jääneet viime kuukausina hetket luonnon helmassa. Työkiireet tuntuvat vieneen kaiken ajan ja energian. Joskus on kuitenkin pakko irrottautua kiireestä ja vaan nauttia tutusta lähilenkkipolustakin ihan hissuksiin, lintujen lauluja kuunnellen ja luonnonkauneutta ihastellen. Alkukesästä kaikki on kaunista ja luonnon vihreys vihreämpää kuin loppukesästä. 





Menneellä viikolla irrottauduin työ- ja kotipihan kiireistä talkoohommiin paikallisen partioseuran "majalle". Mikäpä oli puuhailla leppoisasti lapsen kanssa ja käydä välillä kuuntelemassa ja katsomassa lähempää solisevaa puroa, jonne lapsilla ei ole lupa mennä ilman aikuista.  Leppoisa yhdessäolo samanhenkisten ihmisten seurassa piristää ja tuo takulla arkeen kaivattua vaihtelua. Puhumattakaan siitä, mitä tekee ihan pienikin hetki keskellä "ei mitään".  Kannatti lähteä, arki maistui taas paremmalta talkooillan jälkeen.